Alvar Aalto Säätiö
 

125 VUOTTA SEMINAARIMÄEN PUISTOALUEIDEN HISTORIAA

Mari Forsberg, Alvar Aalto Säätiö, Alvar Aalto -museo, Senaatti-kiinteistöt, Helsinki 2008
Pehmeäkantinen, 84 sivua, suomenkielinen.
Koko 300 x 300 mm

Jyväskylän yliopiston Seminaarimäen puutarha- ja ulkoalueiden suunnitelmat vuosina 1882-2007. Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen ympäristöhistoriallinen selvitys.

Vuonna 1863 toimintansa aloittanut Jyväskylän seminaari oli maamme vanhin kansakoulunopettajia kouluttava laitos ja sen puutarha oli ensimmäinen seminaarin koulupuutarha. 1950-luvulla korkeakoulun alue sai uuden painopisteen, kun Alvar Aalto voitti Kasvatusopillisen korkeakoulun arkkitehtuurikilpailun. Kampukseen kuului oleellisena osana Aallon ja puutarha-arkkitehti Onni Savonlahden suunnitelmien mukainen Aallonpuisto. Arto Sipisen suunnittelemat yliopiston lisärakennukset sijoitettiin 1970-luvulla Seminaarinpuistikkoon vanhojen seminaarirakennusten keskelle. 2000-luvulla Seminaarinmäki sai kaksi täydennysrakennusta arkkitehtuurikilpailuvoittoina arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen suunnitelmien mukaan.
Tuotekoodi:  ISBN 978-952-5371-40-6
Hinta :  33,00 € /  (sis. ALV 10%)
Visa Visa Electron Mastercard

Nordea Solo

Verified by Visa Mastercard SecureCode

Yhteystiedot
Alvar Aalto -museo / kauppa
PL 461
40101 JYVÄSKYLÄ
museum(at)alvaraalto.fi
Tuotteet rekisteröidy kirjaudu haku Terms of order copyright in English